Kiinnostuin Kuikkien kuvaamisesta kaakkurin kautta.
Kuikan huuto on varmaan tunnetuin linnunlaulu Suomessa. Kuikka on myös mielestäni kaakkurin ohella yksi kauneinmista kuvattavavista linnuista. Se on myös vaikeasti lähestyttävä ja sen kyky sukeltaa jopa puolen kilometrin matkoja kerrallaan tekee siitä haasteellisen kuvattavan. Yli minuutin kestävistä sukelluksista harvemmin aavistaa mistä kohtaa kuikat nousevat ylös.
Kuikalla on hyvin samantapaiset soidinrituaalit kuin Kaakkurilla ja sitä on kiehtovaa seurata luonnossa. Kuikan kuvaaminen vaatii viitseliäisyyttä, aikaa ja aikaa. Kuikkia olen itse kuvannut vasta kesästä 2019 alkaen. Ensimmäiset kuvat niistä sain otettua Petkeljärven kansallispuistossa, missä kuikkia on aika paljon.
Kuikka viihtyy kirkasvetisillä järvillä ja positiivinen yllätys minulle oli törmätä kuikkiin myös kotikunnassani Kirkkonummella. Olimme poikani kanssa uimareissulla kesällä Kirkkonummen Meikolla. Siinä rannalla istuessani kuulin tuon taianomaisen kuikan huudon ja huomasin, että järvellä on aika iso kuikkakanta. Suurin osa näistä kuvista onkin siellä otettuja. Meikojärvi on monimuotoinen ja kuikkien kuvaaminen siellä on aika haastavaa. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan toimii tässäkin. Kuikat toistavat samoja rutiineja ja kun niitä jaksaa seurata riittävän usein on onnistumisen mahdollisuus parantunut. Aika paljon on saanut kävellä järven puolelta toiselle turhaan. Kuikkien kuvaaminen on minulla vasta alkanut ja uskon vielä viettäväni niiden parissa paljon aikaani.
Uusimmat kuvat albumin alkupäässä ovat keväältä 2021. Kuvat on otettu Repoveden kansallispuistossa ja Meikojärvellä Kirkkonummella.
