Kilpailusäännöt

AVESVALO

Sääntöversio 11 · päivitetty 18.09.2026 08:55

1. Kilpailun tavoite

Lintukuvapäivän valokuvakilpailu etsii vaikuttavia, oivaltavia ja persoonallisia kuvia linnuista ja niiden maailmasta.

Haluamme näyttää lintukuvauksen koko kirjon: ratkaisevia hetkiä, käyttäytymistä, lentoa, lintujen suhdetta ympäristöönsä sekä kuvaajan omaa tapaa nähdä ja tulkita aihetta. Arvostamme taitavaa valon käyttöä ja vahvaa visuaalista näkemystä, unohtamatta teknistä taituruutta. Hyvä kilpailukuva voi olla vauhdikas tilannekuva tai staattisempi, mutta tunteita herättävä. Se voi syntyä täydellisesti ajoitetusta hetkestä, poikkeuksellisesta valosta, rohkeasta sommittelusta tai kamerassa toteutetusta luovasta tekniikasta.

Teknisen osaamisen tulee palvella kuvan sisältöä ja tunnelmaa. Olennaista on, että kuvaajan oma näkemys välittyy, ja kuva perustuu aitoon luontotilanteeseen.

Lintujen hyvinvointi menee aina kuvan edelle.

2. Kuvaajan itse ottama kuva

Kilpailuun saa osallistua vain kuvalla, jonka osallistuja on itse kuvannut ja johon hänellä on tekijänoikeus. Kuvaajan tulee itse tehdä päätös kuvan ottamisesta ja laukaista kamera joko suoraan tai etälaukaisulla. Automaattisesti esimerkiksi liike-, lämpö- tai muun tunnistimen perusteella laukeavilla kamera-ansoilla otetut kuvat eivät ole sallittuja, jos kuvaaja ei itse tee laukaisupäätöstä kuvaushetkellä.

Tekoälyllä kokonaan tai osittain luodut kuvat eivät ole sallittuja.

Kuvan ikä

Kilpailuun lähetettävän kuvan tulee olla kuvattu enintään viisi vuotta ennen kilpailun kuvien lähetysajan päättymistä.

3. Eettisyys

Kuvaaminen ei saa vaarantaa tai tarpeettomasti häiritä lintua, muuta eläintä tai sen elinympäristöä.

Kilpailuun ei hyväksytä kuvia:

  • vangituista tai kuvausta varten kiinni otetuista eläimistä
  • eläimistä, jotka on siirretty tai aseteltu kuvausta varten
  • tilanteista, joissa eläintä on häiritty kuvan saamiseksi

Kuvaajan tulee noudattaa luonnonsuojelua, eläinten hyvinvointia ja liikkumista koskevia lakeja ja määräyksiä.

Järjestäjä voi pyytää lisätietoja kuvan syntytavasta tai kuvausolosuhteista.

4. Kuvan aitous ja kuvankäsittely

Kilpailukuvan tulee perustua todelliseen kuvaustilanteeseen.

Kuvasta ei saa jälkikäsittelyssä:

  • lisätä uusia kuvallisia elementtejä
  • poistaa kuvaan kuuluneita elementtejä
  • siirtää, kopioida tai korvata kuvan sisältöä.

Normaali ja hillitty valokuvan käsittely on sallittua. Kuvaa saa esimerkiksi rajata ja suoristaa sekä säätää valotusta, sävyjä, värejä, kontrastia, terävyyttä ja kohinaa. Kennopölyn sekä optiikan aiheuttamien teknisten virheiden korjaaminen on sallittua. Myös tekoälyavusteista kohinanpoistoa ja terävöitystä voidaan käyttää, kun työkalulla ei luoda, lisätä tai poisteta kuvan sisältöä.

Kuvaa saa editoida, mutta kuvan sisältöä ei saa rakentaa uudelleen.

5. Kuvaustekniikat

Kilpailussa on kaksi sarjaa: Luonnollinen ja Luova. Sarjassa Luonnollinen haetaan luonnonmukaista, realistista näkemystä, joka kuvaa luonnon tilannetta siten kuin kuvaaja näkee sen. Sarjassa Luova voi käyttää myös kuvaustekniikoita siten, että kuvassa aihe ei ole selkeä.

Molemmissa sarjoissa voidaan käyttää kameran tarjoamia ilmaisukeinoja, kuten esimerkiksi:

  • ICM-kuvausta eli kameran tarkoituksellista liikuttamista valotuksen aikana
  • pitkiä valotuksia
  • muita kuvaushetkellä kamerassa syntyviä luovia ratkaisuja.

Monivalotus on sallittu sarjassa Luova, kun kaikki siihen kuuluvat kuvat:

  • ovat kuvaajan itsensä ottamia
  • on kuvattu samalla kameralla
  • kamera on yhdistänyt ne valmiiksi monivalotuskuvaksi.

Yksittäisten valotusten välillä kulunutta aikaa ei rajoiteta.

Tietokoneella tai kuvankäsittelyohjelmassa eri kuvatiedostoista rakennettu monivalotus tai muu kuvakooste ei ole sallittu.

Jos kamerassa tehty monivalotuskuva pääsee finaaliin, kuvaajan tulee toimittaa lopullisen kilpailukuvan lisäksi kaikki monivalotukseen käytetyt kameran alkuperäiset RAW- tai JPEG-tiedostot.

Myös sarjan Luova kuvissa luonnon ja kuvaustilanteen tulee olla aitoja eikä kuvaan saa jälkikäteen lisätä tai poistaa sisältöä.

6. Osallistumiskuvien määrä

1–5 kuvaa / sarja.

Voit osallistua yhteen tai molempiin sarjoihin. Yksikin kuva riittää. Molempiin sarjoihin osallistuva voi lähettää yhteensä enintään 10 kuvaa.

7. Kilpailutiedoston tekniset vaatimukset

Kilpailuun lähetettävän kuvan tekniset vaatimukset ovat:

  • tiedostomuoto JPEG
  • kuvan pitkä sivu täsmälleen 1920 pikseliä
  • väriprofiili sRGB tai Adobe RGB.

Kuvassa ei saa olla kuvaajan nimeä, vesileimaa, logoa tai muuta tietoa, joka paljastaa kuvaajan tuomaristolle.

8. Parhaimmiston alkuperäisaineistot

Aitoustarkastukseen valituista kuvista järjestäjä voi pyytää:

  • kameran alkuperäisen RAW-tiedoston tai kameran tuottaman alkuperäisen kuva-aineiston
  • korkearesoluutioisen JPEG-kuvan, jonka pitkä sivu on 3000 pikseliä.

Kamerassa tehdyistä monivalotuksista pyydetään lisäksi kaikki monivalotukseen käytetyt alkuperäiset kameratiedostot. Jos pyydettyä alkuperäisaineistoa ei toimiteta määräaikaan mennessä tai kuvan syntytapaa ei pystytä riittävästi varmistamaan, kuva voidaan jättää pois kilpailusta.

9. Osallistujan vastuu ja käyttöoikeus

Osallistuja vastaa siitä, että kuva ja sen syntytapa ovat näiden sääntöjen mukaisia. Järjestäjällä on oikeus hylätä sääntöjen vastainen kuva ja tarvittaessa peruuttaa sille annettu sijoitus tai palkinto.

Kuvan tekijänoikeus säilyy kuvaajalla. Järjestäjä saa käyttää kilpailussa menestyneitä ja finalistiksi valittuja kuvia kilpailun tulosten julkaisemiseen, näyttelyihin sekä Lintukuvapäivän ja kilpailun viestintään.

Exif- ja metatietojen säilyttäminen

Jos kuvasta pyydetään aitoustarkastukseen kameran muodostamia alkuperäisiä RAW- tai JPEG-tiedostoja, niiden Exif- ja muita kameran tallentamia metatietoja ei saa poistaa tai muuttaa ennen kuvien toimittamista.

Tuomarointi

Kuvat tuomaroidaan anonyymisti asteikolla 0–100. Jokainen kuva arvioidaan kokonaisuutena; erillisiä osapisteitä ei lasketa yhteen.

Pisteasteikon luokat ovat arvioinnin apuvälineitä eivätkä automaattisia jatkoonpääsy-, finalisti- tai palkitsemisrajoja.

Finalistit ja palkintosijat

Samassa sarjassa voidaan nimetä finalistiksi ja palkita vain yksi teos samalta kuvaajalta. Jos saman kuvaajan useampi teos sijoittuu pistejärjestyksessä finalistien tai palkittavien joukkoon, hänen parhaiten sijoittunut teoksensa säilyttää finalisti- tai palkintopaikan. Vapautuvat finalisti- ja palkintosijat siirtyvät paremmuusjärjestyksessä seuraaville eri kuvaajien teoksille.