Sain kustantajalta käsiini Mia Surakan uuden kirjan Luovaa lintukuvausta luonnon ehdoilla. Ensimmäinen ajatus kirjaa selaillessa oli, että onpa hienon näköinen kirja! 256 sivua, upeita lintukuvia, näyttäviä koko aukeaman valokuvia ja tekstiä sopivassa suhteessa.
Tunnen Mian hyvin, ja olemme myös kuvanneet yhdessä. En siis lähesty kirjaa täysin ulkopuolisena arvioijana, vaan halusin tutustua siihen ennen kaikkea lintukuvaajan silmin. Mitä kirja tarjoaa pitkään kuvanneelle, ja millaisia ajatuksia se herättää?
Huomasin aika nopeasti, että paljonkin.
Kirja rakentuu viidestä kokonaisuudesta. Ensin tutustutaan luonnon ehdoilla kuvaamiseen, sitten valoon, luovuuteen ja kuvailmaisuun. Lopuksi perehdytään kameratekniikkaan. Rakenne on mielestäni onnistunut. Kamera-asetukset eivät ole kirjan lähtökohta, vaan ensin opetellaan ymmärtämään luontoa, näkemään valoa ja miettimään, millaisia kuvia oikeastaan haluamme tehdä.
Kirjaa ei myöskään tarvitse lukea kannesta kanteen. Jos kameratekniikka kiinnostaa eniten, voi aloittaa siitä ja palata myöhemmin muihin aiheisiin.
Luonnon ehdoilla – kärsivällisyyttä, kokemuksia ja yllätyksiä
Kirjan ensimmäinen luku alkaa tarinalla vuosien takaisesta kuvausretkestä. Suon reunalle pystytetty teltta, lintujen odottamista ja odotuksia siitä, mitä kuvausretki mahtaa tuoda tullessaan.
Tunnistin tilanteen heti. Se palautti mieleen omia kuvausretkiä vuosien takaa, niitä harrastuksen alkuaikoja, jolloin kaikki oli vielä hieman erilaista. Miten Mian tarinassa lopulta käy, sen jätän lukijan itsensä löydettäväksi.
Tällaisesta kerronnasta pidän. Mia kertoo asioita omien kokemustensa kautta, ja usein tarinan rinnalla on juuri siihen tilanteeseen liittyvä valokuva. Lukija pääsee ikään kuin mukaan kuvausretkelle.
Luvussa puhutaan paljon pitkäjänteisyydestä, lajien tuntemisesta ja siitä, miten kärsivällinen työskentely lopulta palkitsee. Joskus hyvän kuvan takana on vuosien työ. Mia kertoo muun muassa kymmenen vuoden kuvausprojektistaan maakotkien parissa ja seitsemän vuoden työskentelystään silkkiuikkujen kanssa.
Saman olen huomannut omassa kuvaamisessani. Kun samaa lajia seuraa vuodesta toiseen, oppii tuntemaan sen käyttäytymistä, ennakoimaan tapahtumia ja huomaamaan asioita, joita ensimmäisillä kuvauskerroilla ei välttämättä edes näe. Jossain vaiheessa kuvaamisesta tulee enemmän kuin harrastus tai työ. Siitä muodostuu elämäntapa.
Kirjassa käsitellään myös erilaisia piiloutumisen ja naamioitumisen tapoja, piilokojuja, metsokojuja ja kellukojuja. Niiden avulla voidaan päästä kuvaamaan lintujen luonnollista käyttäytymistä niin, että kuvaaja häiritsee niitä mahdollisimman vähän.
Eläinten hyvinvointi kulkee mukana koko ajan. Pesiville linnuille annetaan rauha, ja talvella niiden pitää saada käyttää lyhyt valoisa aika ravinnonhankintaan ilman tarpeetonta häirintää. Esille nousee myös luonnon muutos ja kuvaajan mahdollisuus tallentaa sitä, mitä ympärillämme tapahtuu.
Erityisen hyvä on kirjan kehotus katsella ympärilleen eikä vain sitä lintua, jota lähdettiin kuvaamaan.
Joskus suunniteltua kohdetta ei näy lainkaan. Sää muuttuu, valo katoaa tai tapahtuu jotain aivan odottamatonta. Mutta juuri silloin luonto saattaakin tarjota jotain muuta.
Mia kertoo hienosti vesisateesta, lumipyryistä, pakkasesta, myrskyistä ja nopeasti muuttuvista valotilanteista. Niistä kaikista voi syntyä upeita kuvia, kunhan osaa nähdä mahdollisuudet. Kirjassa on muun muassa hienoja karimetsokuvia ja aamusumuisia kaakkurikuvia, jotka jäivät erityisesti mieleeni.
Ja välillä käy tietysti niinkin, ettei juuri sitä oikeaa objektiivia ole mukana silloin, kun jotain hienoa tapahtuu. Kaikkea kun ei aina jaksa kantaa mukanaan. Sellaisetkin kokemukset ovat osa lintukuvaajan arkea, ja niistä Mia kertoo mukavan inhimillisesti.
Luvusta jäi mieleen sekin, että kuvaamisen pitäisi tuottaa iloa myös kuvaajalle itselleen. Aina ei tarvitse palata kotiin huippukuvan kanssa. Luonnossa oleminen, kokemukset ja uuden oppiminen ovat jo itsessään arvokkaita.
Valoa voi oppia näkemään aivan uudella tavalla
Valo on valokuvauksen ydin, ja sitä Mia käsittelee kirjassaan perusteellisesti, noin 50 sivun verran.
Kirjassa käydään läpi valon suuntaa, laatua, väriä ja sitä, miten valo muokkaa kohdetta ja kuvan tunnelmaa. Pehmeää ja kovaa valoa, myötävaloa, sivuvaloa ja vastavaloa. Aamun ensimmäisiä valonsäteitä, sinistä hetkeä, auringonlaskun värejä ja erilaisia sääilmiöitä.
Mia kertoo pitävänsä vastavaloa haastavana mutta samalla yhtenä hienoimmista valon muodoista. Ymmärrän hyvin miksi.
Erityisen kiinnostavia ovat valon heijastukset ja erilaiset valoefektit. Tyyni vedenpinta voi toimia peilinä, kun taas väreilevä vesi synnyttää aivan omanlaisiaan valopalloja ja heijastuksia. Kirjassa perehdytään myös bokeh-ilmiöön, objektiivin tuottamiin efekteihin ja siihen, miten erilaisia valo-olosuhteita voi käyttää tietoisesti hyväkseen.
Tässä kirjan kuvat ovat parhaimmillaan.
Ne eivät ole vain kauniita kuvituskuvia, vaan näyttävät konkreettisesti, mistä puhutaan. Usein Mia avaa myös kuvan syntyä, kertoo kuvaustilanteesta ja siitä, millaisia ratkaisuja lopputuloksen saavuttaminen vaati.
Tämä tekee lukemisesta erityisen kiinnostavaa. Hienojen kuvien lisäksi pääsee kurkistamaan niiden syntymiseen.
Valon yhteydessä pohditaan myös sattuman merkitystä. Voit suunnitella kuvausretken kuinka tarkasti tahansa, mutta tulevatko linnut paikalle juuri silloin, kun valo on kauneimmillaan? Ja jos tulevat, ehditkö hyödyntää tilanteen?
Aina ei tietenkään ehdi.
Huomasin tätä lukua lukiessani monta kertaa ajattelevani, että tuotakin pitäisi kokeilla. Vaikka olen kuvannut pitkään ja käyttänyt paljon erilaisia valoja, toisen kuvaajan työskentelystä voi silti löytää uusia näkökulmia.
Se on yksi kirjan hienoimmista ominaisuuksista. Se saa innostumaan ja miettimään, mitä kaikkea voisi itse vielä tehdä.
Luovuus ei ole vain taidetta
Luovuutta käsittelevä luku herätti minussa ehkä kaikkein eniten ajatuksia.
Mia lähestyy luovuutta hyvin laajasti. Se ei ole pelkästään taiteellista ilmaisua tai poikkeuksellisten kuvien tekemistä, vaan uteliaisuutta, havainnointia, uusien ideoiden kehittämistä ja ongelmien ratkaisemista.
Luovuutta voi olla myös jonkin uuden kuvausvälineen tai menetelmän keksiminen.
Ajatus tuntuu omalta. Luovuus ei ole vain harvojen ominaisuus, vaan sitä löytyy meistä kaikista. Sitä pitää vain uskaltaa käyttää.
Mia nostaa esiin lapsenomaisen uteliaisuuden. Kyvyn ihmetellä, pysähtyä katsomaan ympärilleen ja kysyä, voisiko tämän tehdä jotenkin toisin.
Yksi tapa kehittää omaa ajattelua on tutkia muiden kuvaajien töitä ja pohtia, miten ne on tehty. Mikä niissä itseä kiinnostaa? Onko se valo, liike, sommittelu, tunnelma vai jokin muu?
Kiinnostavia kuvia voi kerätä ja vertailla keskenään. Niistä saattaa alkaa löytyä yhteisiä piirteitä, jotka kertovat jotakin omasta tavasta nähdä maailmaa.
Vaikutteita kannattaa hakea myös oman kuvauslajin ulkopuolelta, muista valokuvauksen lajeista, taiteesta ja eri kulttuureista.
Olennaista on pysyä avoimena ja uskaltaa kokeilla. Aina ei tarvitse tehdä niin kuin on totuttu tekemään.
Mia pohtii myös luontokuvauksen perinteisiä normeja ja toisinaan varsin tuomitsevaakin ilmapiiriä. Toisten mielestä luontokuvan pitää olla mahdollisimman dokumentaarinen, kun taas toiset arvostavat luovempaa ilmaisua.
On hyvä, ettei kirjassa aseteta näitä vastakkain. Molemmille on paikkansa. Kuvaaja voi tehdä dokumentaarisia kuvia, luovia tulkintoja tai jotain aivan muuta. Tärkeintä on löytää itselleen mielekäs tapa kuvata ja toimia luonnon ehdoilla.
Yhdessä voi syntyä enemmän
Yksi kiinnostava näkökulma on myös luovuuden yhteisöllisyys.
Kun joku kertoo ideastaan toiselle, tämä saattaa nähdä siinä aivan uuden mahdollisuuden. Yksi ajatus voi synnyttää toisen ja lopulta päädytään ratkaisuun, jota kumpikaan ei olisi yksin tullut ajatelleeksi.
Tällaista olemme kokeneet myös Mian kanssa.
Olemme esimerkiksi yhdessä pohtineet, miten pääsisimme kellukojuilta kuvaamaan syysmuutolla olevia kurkia paikassa, jossa niiden yöpymisalueelle pääseminen oli hankalaa. Se edellytti uudenlaista ideointia, käytännön ongelmien ratkaisemista ja rohkeutta kokeilla.
Juuri tällaista luovuuskin on. Sen ei tarvitse tarkoittaa vain erikoista lopullista valokuvaa. Luovuutta voi olla jo se, miten koko kuvaustilanne mahdollistetaan.
Sattuma voi synnyttää uuden idean
Mielenkiintoista on myös Mian pohdinta sattumanvaraisuuden ja tarkoituksellisuuden suhteesta.
Lintukuvauksessa sattuma on jatkuvasti läsnä. Lähdemme hakemaan tietynlaista kuvaa, mutta luonto tarjoaakin jotain aivan muuta.
Joskus juuri sellainen odottamaton tapahtuma synnyttää idean, jota lähtee myöhemmin suunnitelmallisesti toteuttamaan. Sattumasta tuleekin uuden kuvausprojektin lähtökohta.
Kirjassa annetaan myös käytännön vinkkejä luovuuden kehittämiseen. Yksi niistä on oman tekemisen tietoinen rajoittaminen.
Kokeile kuvata vain tietyllä polttovälillä. Etsi vain tietynlaisia muotoja, varjoja tai valoja. Keskity liikkeeseen tai tunnelmaan. Pakota itsesi tekemään jotakin eri tavalla kuin yleensä.
Kun tutut keinot eivät olekaan käytössä, joutuu ajattelemaan uudella tavalla.
Tässä on paljon järkeä. Joskus juuri rajoittaminen voi avata aivan uusia mahdollisuuksia.
Miten välittää kuvalla se, mitä itse koimme?
Kuvailmaisua käsittelevässä osuudessa Mia käy käytännönläheisesti läpi sommittelua, rajausta, kuvakulmia, värejä, syväterävyyttä ja kuvan tarinankerrontaa.
Erityisen havainnollisia ovat esimerkit siitä, miten saman kuvan tunnelma ja merkitys muuttuvat erilaisilla rajauksilla. Katsojan huomiota voidaan ohjata kuvassa monin eri tavoin: taustan pehmentämisellä, luonnollisella kehystämisellä, valolla, väreillä, linjoilla ja tietysti itse kohteen sijoittelulla.
Mia esittelee myös erilaisia tapoja kuvata lintua. Joskus lintu täyttää lähes koko kuva-alan, joskus se on pieni osa laajaa ympäristöä. Molemmilla tavoilla voidaan kertoa aivan erilainen tarina.
Mukana on hienoja esimerkkejä minimalistisista kuvista, värikontrasteista sekä kylmien ja lämpimien värien käytöstä.
Ja taas upeita kaakkurikuvia! Kaakkurit ovat itselleni erityisen läheisiä kuvauskohteita, joten niiden näkeminen kirjassa ilahdutti tietysti erityisesti.
Yksi asia jäi tästä luvusta kuitenkin mieleeni muita vahvemmin.
Kun katselen omia vuosien takaisia lintukuviani, muistan usein hyvinkin tarkasti kuvaustilanteen. Muistan valon, lämpötilan, ympäristön äänet, joskus jopa sen, miltä paikka tuoksui.
Kaikkea sellaista, mitä kuvan katsoja ei voi nähdä.
Siksi kuva merkitsee minulle itselleni paljon enemmän kuin mitä pelkkä valokuva välttämättä kertoo muille.
Mutta miten saisin katsojan kokemaan edes osan siitä tunnelmasta, jonka itse koin?
Mia herättelee pohtimaan juuri tällaisia kysymyksiä. Miten kuva rakennetaan niin, että se pysäyttää katsojan? Mihin katse kuvassa kulkee? Mitä kuva oikeastaan kertoo?
Luvun lopussa siirrytään yksittäisistä kuvista kuvasarjoihin.
Aihe on minulle tuttu omien näyttelyiden ja kilpailuportfolioiden suunnittelusta. Hyvä kuvasarja ei synny vain valitsemalla joukko onnistuneita kuvia. Niiden järjestystä, vaihtelua, värejä, rytmiä ja ennen kaikkea kokonaisuuden tarinaa pitää miettiä.
Sarjalla pitää olla ajatus, jota jokainen siihen valittu kuva tukee.
Se on hyvä muistutus meille kaikille, jotka kokoamme kuvia näyttelyihin tai muihin kokonaisuuksiin.
Luovuuden puu – hieno vertaus kameratekniikan merkityksestä
Kirjan viimeinen kokonaisuus käsittelee kameratekniikkaa, ja tässä Mia käyttää vertausta, josta pidin erityisen paljon.
Hän vertaa teknistä osaamista puun runkoon, joka kannattelee luovuuden oksia.
Mitä vahvempi runko on, sitä enemmän luovuuden oksilla on mahdollisuuksia kasvaa.
Minusta tämä kuvaa erinomaisesti kameratekniikan merkitystä.
Kamera on lopulta vain työkalu, mutta sitä pitää osata käyttää. Mitä paremmin oman kameransa tuntee, sitä enemmän sillä pystyy toteuttamaan erilaisia ideoita.
Olen itsekin usein korostanut, että kameran käyttö pitää opetella niin hyvin, että asetusten muuttaminen tulee nopeasti vaihtuvassa tilanteessa lähes selkärangasta.
Kun lintu tekee jotain odottamatonta tai valo muuttuu hetkessä, ei siinä enää ehdi miettiä, mistä valikosta jokin asetus löytyy.
Tekninen osaaminen vapauttaa keskittymään itse tilanteeseen.
Kirjassa käydään selkeästi läpi valotuksen perusteet, suljinaika, aukko ja ISO-herkkyys sekä niiden vaikutus kuvaan. Nopeista suljinajoista siirrytään liikkeen esittämiseen, panorointiin ja hyvin hitaisiin suljinaikoihin.
Mia käsittelee myös tarkennusmenetelmiä, kuvaustiloja, päällekkäisvalotuksia, kameran hallittua liikuttamista eli ICM-kuvausta sekä kameran painikkeiden mukauttamista omaan käyttöön.
Jälleen asiat esitetään käytännönläheisesti ja havainnollistetaan kuvin. Mitä asetusta muutetaan, milloin ja ennen kaikkea miksi?
Kuvien joukosta löysin muuten myös muutamia yhteiseen kurkikuvausretkeemme liittyviä kuvia, mikä toi tähän osuuteen oman mukavan lisänsä.
Vaikka kameratekniikka on kokeneelle kuvaajalle pitkälti tuttua, suosittelen lukemaan tämänkin osan.
Meille paljon kuvaaville muodostuu vuosien varrella omat tapamme käyttää kameraa. Ne voivat olla hyvinkin erilaisia kuin toisella kuvaajalla.
Siksi on aina kiinnostavaa nähdä, miten joku toinen ratkaisee saman kuvaustilanteen. Voi oppia pienen uuden yksityiskohdan, löytää uuden käyttötavan kameran ominaisuudelle tai saada ajatuksen, jota ei itse ole tullut kokeilleeksi.
Ja tässähän palataan taas kirjan luovuutta käsittelevään osuuteen: muiden tekemisestä voi aina oppia.
Luovuuden puu on mielestäni hieno vertaus myös koko kirjan ajatukselle. Tekniikka muodostaa vahvan perustan, mutta se ei yksin synnytä kiinnostavaa kuvaa. Tarvitaan näkemistä, uteliaisuutta, ideoita ja rohkeutta kokeilla.
Kirja aloittelijalle, kokeneelle ja luonnosta kiinnostuneelle
Yksi kirjan suurimmista vahvuuksista on mielestäni sen monitasoisuus.
Aloitteleva lintukuvaaja saa kirjasta paljon tietoa ja selkeitä käytännön neuvoja. Se auttaa ymmärtämään kameratekniikkaa, valoa, sommittelua ja luonnossa toimimista. Samalla se antaa varmasti paljon innostusta oman kuvausharrastuksen aloittamiseen ja kehittämiseen.
Kokeneelle kuvaajalle kirja puolestaan tarjoaa uusia näkökulmia ja ajatuksia. Se osoittaa, ettei mikään kuvaustapa ole ainoa oikea ja että aina voi oppia jotakin muiden kokemuksista.
Ja vaikka ei itse harrastaisi valokuvausta, kirjasta voi nauttia ihan vain luonnosta ja linnuista kiinnostuneena. Sen tarinat ja hienot kuvat tarjoavat paljon myös ilman tarvetta opetella yhtäkään kameran asetusta.
Kirjan monipuolisuus näkyy myös siinä, miten sitä voi käyttää. Sen voi lukea kokonaisuutena, mutta siihen voi palata myöhemmin jonkin tietyn aiheen vuoksi.
Lopussa Mia palaa vielä kärsivällisyyteen, innostukseen ja onneen. Vaikka suunnittelisi kuinka hyvin ja hallitsisi kameransa täydellisesti, luonto tekee lopulta omat päätöksensä.
Se palauttaa hienosti kirjan alkuun. Kuvaaminen tapahtuu luonnon ehdoilla.
Mitä kirjasta jäi itselleni?
Tätä kirjaa lukiessani huomasin palaavani ajatuksissani moniin omiin kuvausretkiini. Osa tarinoista tuntui hyvin tutuilta. Toiset saivat miettimään, miten olisin itse vastaavassa tilanteessa toiminut.
Monessa kohdassa pysähdyin myös katsomaan kuvia pidemmäksi aikaa. Ne ovat hienoja, mutta erityisesti kiinnosti päästä niiden kautta ymmärtämään kuvaajan ajatuksia ja ratkaisuja.
Kirjan vahvuus on mielestäni juuri tarinoiden, kuvien ja käytännön opetuksen yhdistelmässä. Mia ei vain kerro, mitä voisi tehdä, vaan näyttää, millaisia kuvia erilaisilla ratkaisuilla voi syntyä.
Ja ennen kaikkea kirja saa innostumaan.
Olen kuvannut lintuja jo pitkään, mutta kirjaa lukiessani huomasin monta kertaa ajattelevani, että tuota pitää vielä kokeilla. Tai että tuon asian voisi tehdä vähän toisella tavalla.
Se on hyvä tunne.
Minusta Luovaa lintukuvausta luonnon ehdoilla on onnistunut ja monipuolinen kirja, jota voin suositella niin lintukuvausta aloittelevalle kuin pitkään kuvanneellekin. Ja myös kaikille, joita luonnon ja lintujen maailma kiinnostaa.
Kokeneenakaan kuvaajana ei ole koskaan valmis. Aina voi oppia uutta, nähdä jotakin toisin ja löytää uusia tapoja toteuttaa omia ajatuksiaan.
Ehkä juuri siinä on tämän kirjan paras anti.
Erkko Badermann
Kirjan tiedot
Mia Surakka
Luovaa lintukuvausta luonnon ehdoilla
Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2026
256 sivua, kovakantinen
ISBN 978-952-850-941-7
